Hyppää sisältöön

Tapani Saari Oy

Yli 11 000 tuntia vuokra-Hitachin puikoissa

28.11.2022

Yli 11 000 tuntia vuokra-Hitachin puikoissa

Oulaislainen maanrakennusalan osaaja Tapani Saari Oy arvostaa vuokrakaluston käytön helppoutta ja pitää sitä myös  taloudellisesti järkevänä vaihtoehtona. Etenkin urakkapohjaisissa töissä tämä korostuu. Yrityksen työntekijä Jouko Saukko on työskennellyt Rotarentin tarjoamalla Hitachi-vuokrakoneella jo vuodesta 2015 – yhteensä yli 11 000 työtuntia.

Oulaisissa perustettu Tapani Saari Oy omaa jo yli 30 vuoden kokemuksen maanrakennusurakoinnista.

”Teemme perinteistä maanrakennusta sekä purku-urakointia. Toimimme pääasiassa Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen alueilla, mutta välillä työt vievät ympäri Suomen. Työtilanne meidän osaltamme näyttää hyvältä ja urakoita on tiedossa hyvin myös tulevaisuudessa”, sanoo Tapani Saari Oy:n koneenkuljettaja Jouko Saukko.

Yritys on jo pitkään käyttänyt urakoinnissaan myös vuokrakalustoa. Ensimmäinen Rotarentin vuokraama Hitachi tuli Saukon käyttöön heinäkuussa 2015 ja siitä saakka koneet ovat tulleet Rotarentiltä.

”Tämä alla oleva uusi 7-sarjalainen Hitachi ZX 210LC-7 on neljäs kone seitsemään vuoteen. Äsken laskeskelin, että työtunteja Rotarentin koneissa on tullut istuttua pitkälle yli 11 000 tuntia ja seuraavaksi paukkuu jo 12 tonnin raja. Meillä on koko ajan käytössä kaksi vuokrakonetta ja kiireisimpinä aikoina niitä on ollut Rotarentiltä kuusi kappaletta kerralla”, Saukko jatkaa.

Huoletonta urakointia

Vuokraaminen mielletään usein varsinkin kaivinkoneiden osalta lyhytaikaiseksi toiminnoksi. Saukko näkee, että vuokraaminen sopii myös pitempiaikaiseksi ratkaisuksi. Miksi?

”Kyllähän siinä on paljon positiivisia asioita puoltamassa. Sinulla on käytännössä lähes uusi kone aina alla ja siihen on huollot tehty äärimmäisen hyvin maahantuojan puolesta. Urakoinnista tulee koneiden osalta huoletonta, jos työrintamalla hiljenee, niin koneen voi palauttaa saman tien ja maksut lakkaavat. Tosin meillä ei sitä ole vielä päässyt tapahtumaan, koneet ovat olleet töissä ympäri vuoden koko ajan. Vuodet ovat osoittaneet, että vuokrakoneella työskenteleminen on myös taloudellisesti kannattavaa”, sanoo Saukko.

Uusi kone 4 000 tunnin välein

Nyt Saukolla on käytössään täysin uusi Hitachi ZX210LC-7, joka korvasi aikaisemman vastaavan kutossarjalaisen. Rotarent uudistaa kalustoa, kun niille tulee mittariin 4000 tuntia.

”4 000 tuntia on ollut se määrä, jossa koneita on vaihdettu jälleen uusiin. Edellisellä koneella ajoin 4 300 tuntia ja siitä Rotarentin myyjä Ari Lepistö totesikin, että se alkoi olemaan yli-ikäinen. Nyt alla on taas uusi kone ja sinne lähdetään tunteja ajamaan”, Saukko kertoo.

Vuokrakoneet pyritään varustelemaan asiakkaan toiveiden mukaisesti ja kun kyseessä on pitkäaikainen vuokraus, pääsee asiakas vaikuttamaan koneen varusteluun jo uuden tilausvaiheessa.

”Yksi selkeä etu pitkässä yhteistyössä Rotarentin kanssa on se, että tähän uuteenkin koneeseen saatiin räätälöitynä kaikki haluamamme lisävarusteet. Saimme oikeasti olla mukana vaikuttamassa, minkälainen kone tulee. Tässä on muun muassa Novatronin 3D-koneohjausjärjestelmä, Rototiltin R8-pyörittäjä kourasaksilla, erikoiskauhoja ja puomikamera. Myös varusteluvaiheessa pääsin vaikuttamaan, miten esimerkiksi näytöt ja eri painikkeet sijoitetaan ohjaamoon. Nyt tämä hipoo jo täydellisyyttä kuljettajan osalta”, kehuu Saukko.

Kuvaushetkellä Saukko oli urakoimassa Oulun kupeessa Limingan koulutuskeskuksella. Monipuolisessa urakassa kaikki koneen ominaisuudet ja varusteet pääsevät tositoimiin.

Tämä on yhdistelmätyömaa eli pääsemme tekemään molempia päätoimialojamme maanrakennusta ja purku-urakointia. Purkupuoli purkaa vanhan päärakennuksen ja sitten työmaahan liittyy aika mittavat infrapuolen muutokset jäte- ja sadevesi- sekä sähkömuutoksia. Hitachilla tehdään infrapuolen muutokset ja nyt on käynnissä viimeistelytyöt.

7-sarjalainen entistäkin parempi Hitachi

Saukolla on hyvää kokemusta Hitachin eri versioista, uusi 7-sarjalainen saa huippuarvosanan vertailussa edelliseen 6-sarjalaiseen.

”6-sarjalainen oli hyvä kone ajaa, mutta 7-sarjalainen on mennyt paljon eteenpäin siitä. Se on erittäin hyvä työkalu kaikin puolin. Varsinkin kuljettajaystävällisyyteen on panostettu. Kuljettajan näkökulmasta on paljon uutta: se on huomattavasti pehmeämpi ajettava, hydrauliikka tottelee vieläkin tarkemmin ja ohjaamo on todella hiljainen. Ei ollut pahaääninen kutossarjalainenkaan, mutta tämä on oikeasti hiljainen kone sisältä”, sanoo Saukko.

Lyhyellä otannalla myös polttoainetaloudellisuudessa on menty eteenpäin. ”Näppituntuma on, että kulutusta on saatu laskemaan alaspäin. Vielä ei ole tuntikulutus noussut yli yhdeksän litran ja jos kone menee alle 10 litran kaikkineen, niin silloin muutos on jo merkittävä”, toteaa Saukko.

Huolto pelaa

Myös vuokrakoneet tarvitsevat huoltoa ja niiden toimivuudella mitataan palvelun tasoa asiakkaan suunnasta. Rotatorin huolto saa Saukolta puhtaat paperit.

”Vuokrakoneissa huollot tulee kuin nakutettuna ajallaan. Pääosin käytämme Oulun toimipisteen palveluita ja täytyy erityiskehut antaa huoltomies Lari-Miikka Kakolle, siinä on todellinen velho näiden koneiden kanssa. Asia kuin asia selviää yhdellä puhelinsoitolla. Muutenkin huoltopalvelut ovat laadukkaita ja hyvin saatavilla – välillä työt vievät meitä esimerkiksi Etelä-Suomeen ja siellä sama laatu jatkuu. Yrittäjälle tärkein asia on, että tietää saavansa apua, jos sitä joskus tarvitsee. Rotarentiin ja Rotatoriin voimme luottaa siinäkin asiassa”, toteaa Saukko lopuksi.

Katso video!