Hyppää sisältöön
25.5.2021

Konevuokrausta ja kokonaisratkaisuja vuosikymmenten ammattitaidolla

Rotator –konsernin palvelukokonaisuuteen kuuluu kolme tärkeää kivijalkaa: konemyynti, jälkimarkkinointi ja konevuokraus.

Konevuokraus on tullut jäädäkseen perinteisen konemyynnin rinnalle. Rotator aloitti oman vuokrausliiketoimintansa jo vuonna 2016 ja pakettia on siitä saakka rakennettu pitkäjänteisesti kasaan.

”Rotarent –konevuokraamo perustettiin vastataksemme paremmin koneita meiltä ostavien asiakkaiden tarpeisiin. Vuokraus on järkevä vaihtoehto silloin, kun työmaalle tarvitaan määräajaksi lisäkoneita tai jos yrityksen työnkuva laajenee kattamaan jonkun uuden sektorin. Vuokrakoneella on helppo lähteä monipuolistamaan palveluitaan, koska kulut ovat etukäteen tarkalleen tiedossa”, sanoo Rotarent Oy:n toimitusjohtaja Janne Wartiovaara.

Syyskuussa 2020 Rotarentin vetäjänä aloittanut Wartiovaara näkee vuokrausliiketoiminnan kasvun mahdollisuudet hyvinä.

”Konevuokraus on tätä päivää. Se luo lisää liikkumisvaraa urakoitsijalle, joka voi tarjota entistä laajempia urakoita, kun käytettävissä on meidän koko vuokralaitevalikoima. Vuokrauksen edut ovat selkeät: kalusto on nykyaikainen, kunnossa ja kulut hallinnassa. Koneen voi vuokrata päiväksi, kuukaudeksi tai pidemmäksi aikaa tarpeesta riippuen”, kertoo Wartiovaara.

Rotarent haluaa olla asiakkaalle kumppani, jolta löytyy koneet työhön kuin työhön, nopeasti, luotettavasti ja joustavin ehdoin

 Rotarent on kasvattanut konevalikoimaansa tasaisesti ja harkiten asiakaslähtöisellä ajattelutavalla. Loppukäyttäjien toiveiden mukaan rakennetulla kalustolla ja pyritään vastaamaan kysyntään mahdollisimman hyvin. Kaikki koneet on varusteltu siten, että niillä suoriutuu erinomaisesti tyypillisimmistä urakoista. Tarpeen vaatiessa, pidemmissä vuokrajaksoissa, koneet on räätälöity myös asiakkaan toiveiden mukaisesti. Lähtökohtaisesti kuitenkin jo perustasoisessa Rotarent-koneessa on erittäin kattava varustelu. Myös lisälaitteiden ja varusteiden valikoimaan on panostettu ja koneissa käytetäänkin markkinoilla hyväksi havaittuja ratkaisuja ja tuotteita. Kokonaisuuden suunnittelussa ja toteutuksessa on suurena apuna emoyhtiömme (Rotator Oy) vuosikymmenten kokemus koneiden varustelusta ja kokemuksista asiakasrajapinnassa.

”Konevalikoimamme on kattava. Esimerkiksi kaivukoneet löytyy yhden tonnin minikaivukoneesta 120-tonniseen kaivoskoneeseen”, listaa Wartiovaara.

Laatumerkit maanlaajuisen verkoston kautta

Rotarentin valikoima koostuu Rotatorin maahantuomista laatumerkeistä. Maailmanlaajuisesti tunnetut laatumerkit yhdistettynä koko maan kattavaan myynti- ja huoltoverkostoomme tekevät Rotarentistä hyvän kumppanin kaikille urakoitsijoille.

”Koko henkilökuntamme on sitoutunutta ja palvelualtista. Haluamme olla asiakkaan paras kumppani konevuokrausasioissa ja kehitämme koko ajan toimintaamme myös pitääksemme tämän lupauksen. Koulutamme henkilökuntaamme, uudistamme kalustoamme ja seuraamme mitä maailmalla tapahtuu. Myös Rent to rent –huoltoleasingpalvelu on myös pian saatavissa meiltä ja lähiaikoina on tulossa myös täysin uusia tuotteita ja palveluita vuokrauspuolelle”, paljastaa Wartiovaara lopuksi.

Ota yhteyttä!

Wartiovaara Janne

Toimitusjohtaja

Pirkkala

Koponen Pauliina

Kalustopäällikkö

050 3525 633

Pirkkala
rotarent oy
Ari Lepisto Rotarent

Lepistö Ari

Myyntipäällikkö, vuokraus

050 4300 109

Vantaa
rotarent oy